Satakunta osallistujaa juhlisti Ilon ja valon avajaisia Raumalla

Avajaisyleisöä Posellissa.
Ilon ja valon Satakunta -viikko avattiin juhlallisin menoin 15.11. Raumalla. Tilaisuus alkoi Posellissa harmonikkataiteilija Anne-Marie Sillanpään ja tanssija Jutta Laakson kansanmusiikki- ja kansantanssiperinnettä reippaasti tuulettaneella performanssilla, jonka jälkeen Satakunnan taidetoimikunnan puheenjohtaja Liisa Nummelin ja pääsihteeri Pasi Toivanen luovuttivat ensimmäistä kertaa jaettavan Kunnan kulttuuriteko -kiertopalkinnon Nakkilan kunnalle perustellen taidetoimikunnan yksimielistä valintaa seuraavasti:

  • Nakkilan kunta on profiloitunut kulttuurin ja kulttuuriympäristön kehittämiseen viime vuosina määrätietoisesti ja tuloksellisesti. Kulttuurialalle on panostettu huomattavia taloudellisia resursseja, koska kunnan johto ja keskushallinto on oivaltanut kulttuurialan ainutlaatuisena mahdollisuutena kehittää koko kunnan elinvoimaisuutta.

Nakkilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Aalto ja Kunnan kulttuuriteko -kiertopalkinto.Kiertopalkintona toimivan Talvikki Lehtisen pronssiveistoksen Kypsä vastaanottivat Nakkilan kunnanjohtaja Kalevi Viren sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Aalto, joka kiitospuheessaan painotti sitä, ettei kunta tämän jälkeen voi jäädä lepäämään laakereillaan, vaan tunnustuspalkinto myös velvoittaa Nakkilaa kehittämään kulttuuritoimintoja entisestään.

Palkinnonjaon jälkeen porilaisesta Rakastajat-teatterista tutut Angelika Meusel ja Erja Lehtonen esittivät otteita Eva Enslerin Vaginamonologeista ja Posellin osuuden avajaisjuhlasta päätti raumalainen Gay-kuoro Sirppi, joka riemastutti yleisöä varsinkin Wir wollen tanzen gehen -kappaleen huimilla koreografioilla.

Raumalainen Gay-kuoro Sirppi riemastutti yleisöä varsinkin Wir wollen tanzen gehen -kappaleen huimilla koreografioilla.Syysmyrskyä uhmaten avajaisyleisö siirtyi Janne Sammalmaan ja Juha-Pekka Pohjalaisen Valohoitoa-performanssin saattelemana Rauman taidemuseolle, jossa julkisivua valaisi Taneli Seppälän valoteos Tokio. Sisätiloissa päästiin tutustumaan Raumars ry:n singaporelaiseen taiteilijavieras Zulkifle Mahmodiin ja hänen ääni- ja videoperformanssiinsa Mental Frequency sekä taidemuseon näyttelyihin Valkoinen lento ja Luontoja.

Satakunnan taidetoimikunta kiittää onnistuneesta yhteistyöstä Rauman kaupungin kulttuuritoimea, Posellin henkilökuntaa, Rauman taidemuseota, Raumars ry:tä sekä tilaisuudessa esiintyneitä taiteilijoita.

Sivun alkuun >>