|
LEHDISTÖTIEDOTE
- JULKAISTAVISSA 15.11.2004 KLO 19.00
JÄLKEEN
SATAKUNNAN TAIDETOIMIKUNNAN KUNNAN
KULTTUURITEKO - KIERTOPALKINTO
NAKKILAAN
Satakunnan taidetoimikunnan
yhtenä kulttuuripoliittisena
vaikuttamiskeinona on erilaisten
kulttuuri- ja taidepalkintojen jakaminen.
Tällä tavoin toimikunta pyrkii
nostamaan esiin kulttuuritoimijoita, jotka
muutoin saattaisivat jäädä
ilman kannustusta ja julkista
huomiota.
Luomuna- ja lastenkulttuuripalkintojen
lisäksi Satakunnan taidetoimikunta
jakaa tänä vuonna
ensimmäistä kertaa Kunnan
kulttuuriteko - kiertopalkinnon. Palkinto
on Talvikki Lehtisen pronssiveistos
Kypsä, joka luovutetaan vuodeksi
jollekin Satakunnan kunnalle ansiokkaasta
kulttuuri- tai taidetoiminnasta,
esimerkillisesti toteutetusta
yksittäisestä hankkeesta tai
teosta. Palkinnon myöntämisen
perusteena on ensisijaisesti laatu - ei
niinkään taloudelliset
panostukset.
Palkinnon
tavoitteena on kannustaa kuntia
positiivisella tavalla
kulttuurikilvoitteluun ja
kiinnittää huomiota kunnallisten
kulttuuripalveluiden merkitykseen mm.
paikkakunnan viihtyvyys- ja
vetovoimatekijänä sekä
kulttuurimatkailua ja muita
aktiviteettejä
edistävänä toimintana.
Esityksiä Kunnan kulttuuriteko -
kiertopalkinnon saajasta haettiin
julkisella haulla.
Määräaikaan mennessä
ehdotuksia saapui kahdeksan
kappaletta.
Ehdotetuiksi
tulivat:
- Nakkilan
kunta - erityisesti Villilän
kartanoalueen
kehittämisestä;
- Videokuvaaja
Erkki Autio - vuosikymmeniä
kestäneestä
kankaanpääläisten
tapahtumien videoinnista;
- Merikarvian
kunta - erityisesti kunnan
panostuksista
lastenkulttuuriin;
- Huittisten
kaupunki - monipuolisesta ja
vireästä
kulttuuritoiminnasta;
- Kankaanpään
kaupunki - monipuolisesta ja
vireästä
kulttuuritoiminnasta;
- Emil
Cedercreutzin museon
veistoskonservointiprojekti -
erinomaisesti toteutetusta
hankkeesta;
- Merikarvian
kirjastotoimenjohtaja Jouko Siivonen -
tuloksellisesta ja monipuolisesta
kulttuurityöstä;
- Friitalan
nahkamuseo - alueellisesti ja
valtakunnallisesti
merkittävän näyttelyn
"Friitalan Nahkatehdan ja jatkosota"
toteuttamisesta;
Satakunnan
taidetoimikunta päätti 27.10.
pitämässään
kokouksessa myöntää vuoden
2004 Kunnan kulttuuriteko -
kiertopalkinnon Nakkilan kunnalle
erityisesti Villilän kartanoalueen
kehittämisestä.
Perustelut
Nakkilan kunta on profiloitunut kulttuurin
ja kulttuuriympäristön
kehittämiseen viime vuosina
määrätietoisesti ja
tuloksellisesti. Kulttuurialalle on
panostettu huomattavia taloudellisia
resursseja, koska kunnan johto ja
keskushallinto on oivaltanut kulttuurialan
ainutlaatuisena mahdollisuutena
kehittää koko kunnan
elinvoimaisuutta.
Tältä pohjalta,
yhteistyössä eri toimijoiden
kanssa Villilän kartanon alueella on
mm.
- rakennettu
Länsi-Suomen tv- ja elokuvakeskus
Villilä (Villilä studioineen)
ja Satakunnan käsi- ja
taideteollisuusoppilaitoksen videoalan
ja animaatioalan
koulutustilat;
- toteutettu
Länsi-Suomen
ympäristökeskuksen
kartanoympäristön
kehittämishanke;
- järjestetty
useita konsertteja,
elokuvaesityksiä,
seminaareja,taidenäyttelyitä
(esim. viime kesänä
valtakunnallinen Vaiheilla -
näyttely) ja useita muita
kulttuuritilaisuuksia.
Villilän
kartano ja sen vanha navetta on varsin
lyhyessä ajassa, vajaassa kolmessa
vuodessa kunnostettu kunnan rohkealla
toiminnalla monipuoliseksi ja
vetovoimaiseksi kulttuurikeskukseksi, joka
säteilee positiivisella tavalla
ympäristöönsä: tarjoaa
sivistystä, elämyksiä, luo
viihtyisyyttä - ja
synnyttää pitkällä
tähtäyksellä myös
uusia työpaikkoja ja
toimintamahdollisuuksia
elinkeinoelämälle.
Esimerkillistä toimintaa!
Palkinnonjakotilaisuus Rauman Posellissa
(Nortamonkatu 12) Ilon ja valon Satakunta
-taideviikon avajaissa ma 15.11.2004 klo
19.00. Lisätietoja: Satakunnan
taidetoimikunnan pääsihteeri
Pasi Toivanen, puh. 0205 17 5011 ja
Nakkilan koulutoimenjohtaja Pekka
Varheensalo (02) 537 5700
Satakunnan
taidetoimikunta
Antinkatu 6 B
28100 Pori
Puh. 0205 17 5012
pasi.toivanen@lslh.intermin.fi
|